%@ Language=JavaScript %>
|
Viides osa keskittyy 1800 - luvun suuriin intiaanisotiin, aikaan kun viimeiset ylpeät soturit joutuivat antautumaan järjestäytyneen suurvallan mahdin edessä.
Kaliforniassa, Yukonissa ja Alaskassa tehdyt suuret kultalöydöt saivat useat perheet euroopassa myymään kaiken omaisuutensa ja suuntaamaan toiverikkaan matkansa kohden "Amerikan Kultamaita" !
Lukuisten perheiden haaveet rikkauksista murenivat säälimättömän erämaan epäinhimillisiin oloihin ja Alaskan armottomaan talveen. Keinottelijat ja huijarit laittoivat pisteen i:n päälle ryöstämällä hyväuskoisia "keltanokkia" surutta.
Kuudes osa sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan valmistautuvaan Amerikkaan ja keskittyy kuvaamaan uudisraivaajien selviytymistä Pohjois - Amerikan erämaiden ankarissa oloissa. Lukuisat perheet elivät sietokyvyn äärirajoilla, kaikesta oli pulaa ja ankarat talvet tekivät monien elämästä painajaista, kuitenkin noina aikoina ihmisten vahvimpia puolia olivat yhtenäisyys ja lähimmäisestä välittäminen samoin kuin vähään tyytyminen ja pienistä asioista iloitseminen.
Elämän Virrat sarja on saamassa vielä seitsemännen osan ( tulevaisuudessa ) Se on erillinen teos ja kertoo Thorvaldin ja Sinilinnun pojan "Valkoisen Kotkan " tarinan.
Seuraavilta sivuilta voit lukea otteita Elämän Virrat sarjan ensimmäisestä osasta. Ne ovat katkelmia sieltä täältä, mutta toivon lämpimästi että ne antaisivat mahdollisimman selkeän kuvan itse tarinasta, kuten myös siitä millaisesta teoksesta on kysymys. Tarinan kertojan kykyni ja puutteeni ne ainakin paljastavat väistämättä.
Toivotan sinulle jännittäviä ja mielenkiintoisia lukuhetkiä ja elämyksiä kirjan parissa !
Kirjan voit tilata sivuiltamme tai viimeisen sivun linkistä, muistathan että jäsenenä kirja sisältyy vuosijäsenmaksuun !
Huom ! Elämän Virrat kuvaa aikakausia ja tapahtumia mahdollisimman todenmukaisesti ! Viikinkien valtakausi samoin kuin löytöretkeilyn veriset vuodet yms. ei ole välttämättä kaikilta osin romanttista tahi kaunista luettavaa joten en voi suositella kirjaa aivan nuorimmille historian ystäville !
T: Paul Palmu
Elämän Virrat sarjan ensimmäisen osan voit tilata ennakkoon näiltä sivuilta ! Pääsivulta: tai : "Liity MecaClubiin tästä" Muistathan, että MecaClubin jäsenenä saat Elämän Virrat sarjan ensimmäisen osan ilman
lisämaksua ! Yst: Terv: Paul Palmu
Elämänvirrat sarjan sivujen osittainenkin kopioiminen ilman lupaa on tekijänoikeuslain nojalla kiellettyä!!! PS: Otteita Elämän Virrat sarjan ensimmäisestä osasta voit lukea jatkamalla eteenpäin ! |